Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle
Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle
Uutiset6.5. Merjatuulian kenneliin on syntynyt lauantaiyönä 5.5. iso pentue: 6 urosta ja 5 narttua, kaikki ruskeita. Isänä uroksemme Lorca's Leo Messi "Svensson". Katso lisätietoja täältä. 28.4. Suunnitelmissa ollut kokoruskea pentue ei valitettavasti tälle keväälle onnistunut, uusi yritys mahdollisesti syksyllä. Lorca's Leo Messi "Svensson" on kuitenkin tulossa isäksi, kun sille on syntymässä toukokuun alussa isohko pentue Merjatuulian kenneliin. 10.4. Meille on syntynyt lauantaina mukavan kokoinen musta-ruskea pentue, lisätietoja pentueesta löytyy täältä. Vapaana olisi muutamia uroksia molemmista väreistä! Piipahdimme toisena pääsiäispäivänä 9.4. Ruovedellä näyttelyssä ja täytyy sanoa, että ei ollenkaan hullummilla tuloksilla: Minaros Easy To Catch "Repe" sai ensimmäisen sertinsä ollen myös PU2. Tuomarina oli Kirsi Nieminen. 17.3. Pentusuunnitelmamme keväälle eivät tällä kertaa onnistuneet. Vampire "Vamppi" ei ikinä saanut kunnollista juoksua, joten sen astuttaminen siirtyi syksyyn. Sijoitusnarttumme Ethusan XXL Lady "Lady" loukkasi tapaturmaisesti toisen takajalkansa ja joudutaan operoimaan. Myös sen astutussuunnitelmat siirtyivät syksyyn olettaen, että se toipuu leikkauksesta hyvin. Sen sijaan tukevasti tiineenä on keltainen narttumme Ethusan Benedictine "Iines", jolle odotetaan pikkuisia pääsiäisen tienoilla. Lisätietoja tästä pentueesta löydät osiosta Suunnitteilla olevat pentueet. 17.2. Svenssonin sisarusparven kuvaustulokset näyttävät tähän mennessä aivan upeilta: L. Love The Way You Lie, L. Living A Fantasy, L. Lady Gaga & L. Liverpool saivat tuloksen AA/00. Kymmenestä pennusta on nyt kuvattu jo seitsemän ja kaikki ovat saaneet terveen paperit! 10.1. Svenssonin sisaruksia on kuvattu Ruotsissa lisää ja todella hienoin tuloksin: L. Love Me I'm Famous ja L. Like No One Else molemmat AA/00. Grattis till Sverige! 30.12. Todella iloisia uutisia Kennelliitosta: Lorca's Leo Messi "Svensson" AA/00. Yksi siskoista on jo Ruotsissa kuvattu myös terveeksi (BB/00), joten hyvällä alulla on koko sisarusparven tulokset. Svensson on näin ollen käytettävissä jalostukseen terveille ja tutkituille nartuille! 22.12. Kevään pentupohdinnat on julkistettu. Pentuja suunnitteilla yhdistelmästä Vampire - Wellspring Earl Marshal sekä Ethusan XXL Lady - Lorca's Leo Messi. Tarkempia tietoja osiossa Suunnitteilla olevat pentueet. 21.12. Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnea sekä Menestystä Vuodelle 2012 koko Ethusan-kennelin väeltä! 16.10. Silmätarkastuksessa käyty hienoin tuloksin. Seuraavat koirat saivat terveen paperit: Ethusan Voi Voi, Ethusan XXL Lady, Ethusan Yökyöpeli ja Lorca's Leo Messi. 25.9. Vuosien mietinnän ja harkinnan jälkeen uudet kotisivut on vihdoin julkaistu. Kiitos suunnittelusta ja toteutuksesta Åsa Granströmille!
|